lauantai 27. heinäkuuta 2013

Ja taas virkataan

Kuten jo edellisessä postauksessa vihjailin, olen taas tarttunut virkkuukoukkuun. Tuloksena kaksi koria, joista toinen on halkaisijaltaan n.26cm ja pienempi 18cm. Oli kyllä kivaa taas pitkästä aikaa päästä näpertämään. Olen tehnyt nämä korit trikookuteesta, joka kyllä oli mielestäni haastavampi materiaali kuin ontelokude. Onneksi tämä oli kuitenkin todella laadukasta kudetta, eikä paksuuksissa ollut juurikaan eroa. Mitäköhän sitä vielä voisi virkkailla???




Marokosta ostimme pienen sisustustarran, jonka kiinnitin vanhaan ikkunaan...onnistunut ja hillitty hankinta :D



perjantai 26. heinäkuuta 2013

Muutama tuliainen

Marokosta mukaan lähti uusi lamppu keittiöön. Tuollaista olin katsellut lehdistä valmiiksi ja sen saimme nyt hankittua, hintaa lampulla tuli kovan tinkimisen jälkeen n.30 €.

Aarrearkun sain mieheni kälyltä lahjaksi ja Koraanille löysimme hienon luku-alustan basaarista.







 Tänään kävin pitkästä aikaa ostamassa kudetta koreja varten, huomenna ehkä jo niistä kuvia. Hyvää viikonloppua kaikille <3
Kiitos blogini muuttuneesta ulkoasusta kuuluu rakkaalle tyttärelleni, kiitos kun autoit taas äitiä <3

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Pullapäivä

Tänään leivoin pitkästä aikaa pullaa. Pellillinen korvapuusteja ja bostonkakku tuli tehtyä. Pullaa on jo syöty lasten kanssa ja pitihän sitä bostonkakkua myös maistaa, NAM. Pullataikinasta teen aina vähän löysää, annan nousta ainakin tunnin ja lisään vielä ennen pullaksi muotoilua vähän jauhoja.





  




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Äidin syntymäpäivä


Muuttuvassa maailmassa

jotain on myös pysyvää,

Äidin kuva sydämessä

aina mieltä lämmittää.

Hoivaa sekä rakkautta

paljon Äiti annat.


Varttuneenkin lapsen vuoksi


aina huolta kannat.

Kaiken teet sä parhaaksemme

siitä lämmin kiitoksemme.

Hyvää syntymäpäivää rakkaalle äidillemme 24.7.2013
(koska synttärisankari on niin kiireinen, vietimme syntymäpäivää päivän aikaisemmin :D)
 Synttärikakussa täytteenä banaania ja kermaa. Hyytelösokerin avulla banaaneissa pysyy väri vaaleana.

Lahjaksi sankari sai tuoksuja, huulipunan ja kellon.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Reissumuistoja


 Kuvauksellinen kivi
 Koti
 Matkalla kioskille
 Sitkeä kisu, tunnin ruikutti ruokaa raukka, kun ei tajunnut Ramadan-kuukauden alkaneen :D


 Morocco Mall, uusi ja todella suuri ostoskeskus Casablancassa. Kiva työ tuolla sukeltajalla 
 Kyllä näitä maisemia kelpaa katsella kun siemailee samalla maitokahvia
Takaisin kotiin 
Koska puolet perheestä jäi Pariisiin, pääsimme tyttäreni kanssa kokeilemaan business-luokassa oleskelua 

Ruoka oli hyvää, varsinkin vuohenjuustolla ja yrteillä täytetyt raviolit

Ollaan nyt viikon verran oltu kotona ja kyllä se niin on kuulkaa, että matkailu avartaa, mutta se oma koti on kullan kallis <3

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Lettuja Marokkolaisittain

12 kpl

5 dl vettä
3 rkl sokeria
25 g hiivaa
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
Sekoita hiiva haaleaan veteen. Lisää jauhot, sokeri ja suola ja sekoita hyvin.
Pane kulho peitettynä sivuun noin puoleksi tunniksi ja paista pinnoitetulla pannulla tai uunissa.
Peitä pannu kannella, kunnes pinta ruskistuu. Nauti hunajan, hillon tai marmeladin kanssa tai valmiiksi täytettynä.
Anoppi tykkää laittaa näistä suoraan täytettyjä lettuja, täytteenä on yrttejä ja ihraa, kuulostaa vähän ällöltä, mutta maku on aivan ihana.


Mitä ohkaisemmaksi saat letut ja useamman kerroksen saat siitä taiteltua, sitä parempaa letusta tulee


 Joka taitokseen laitetaan käsin sulaa voita.





maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kauneutta...

Marokossa löysin vaikka millaisia ihania yksityiskohtia, mitkä kaunistavat ihmisten koteja. Erilaiset holvikaaret kodeissa erottavat käytäviä huoneista. Ikkunoissa on ihania metallisia suojia ja kodissa kaikkia pieniä erikoisia yksityiskohtia. Tässä muutama kuva näistä minun silmääni miellyttäneistä asioista











sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kotona taas

Matka Marokkoon on takana ja lomaa vielä vähän jäljellä täällä kotimaassakin. Olimme kolme viikkoa mieheni kotimaassa vieraisilla, mukavaa oli, mutta isäpuoltani siteeraten "Kotimatka on paras matka", vaikka ei tuo kotimatkakaan nyt  ihan ongelmitta sujunut. Kotimatkalla mies ja poika jäivät yöksi Pariisiin, kun koko perhe ei mahtunut enää Finnairin koneeseen, Finnair oli vaihtanut koneen pienempään...nyt ollaan jo onneksi koko perhe taas kotona.  Kuitenkin tässä muutaman Marokkopostauksen varmasti tulen tekemään, että saatte vähän kuvaa millaisista maisemista me saimme nauttia.

 Aamuinen maisema Casablancassa.
 Kulta ihmettelemässä maailman menoa :D

 Dar Boussa:n rannalla on mahtavat aallot, vilpoista uida ja läpi vuoden pidetään surffauskursseja.

 El Hank
 Majakka El Hank:ssa Casablancassa,  on vaikuttavat 51 metriä korkea, siinä on 6,60 metriä korkea pohja ja se on 39 metriä leveä. Sen avasi Albert Laprade vuonna 1916 ja se aloitti toimintansa 1. elokuuta 1920. Tämän majakan valo näkyy mieheni perheen kotiin aina iltaisin. 
Hassan II:n moskeija (arab. مسجد الحسن الثاني‎) on moskeija Casablancan kaupungissa Marokossa. Hassan II:n moskeija on Marokon suurin ja maailman seitsemänneksi suurin moskeija. Se on 210 metriä korkea. Moskeijaan mahtuu kerralla 105 000 ihmistä, sisälle 25 000 ja piha-alueelle 80 000. Moskeijan suunnitteli ranskalainen arkkitehti Michel Pinseau. Moskeijan rakentaminen aloitettiin vuonna 1986, ja sen piti valmistua vuonna 1989 Marokon kuningas Hassan II:n 60-vuotissyntymäpäiväksi. Rakennus valmistui kuitenkin vasta vuonna 1993.

Tässäpä nyt muutama kuva näin aluksi sulateltavaksi, huomenna ehkä jo muutama lisää, nyt kauniita unia kaikille <3