torstai 15. kesäkuuta 2017

Tarjoilua vai kylttejä?



Tasaisin väliajoin saan tädiltäni kuvaviesti, missä voi olla vaikka mitä ja kysymys on aina sama...Tarviitko?
Välillä tarvitsen, mutta välillä on pakko sanoa ei.
Näille tarjoiluastioille en sanonut ei.


Eikö olekin kivat?
Ihan oikeasti halusin nämä tarjoiluja varten, mutta eipä niistä nyt siihen ollut.
Varsinkin isompi astia oli niin kiero, että siinä ei pysyneet mitkään tarjottavat paikoillaan.
Eipä sitten auttanut muu kuin keksiä näille uusi tarkoitus.


Pieniä koukkuja sinne tänne.


Kyllä, tämähän voisi toimia!


Tämä maali on vähän harmahtavan sävyistä.
Maalasin kaksi kerrosta, hutiloiden.
Halusin lopputuloksesta epätasaisen.


Kiinnitysnaruna juuttinaru.
Sitten tekstiä miettimään.


Jännitys tiivistyy!
Millä kielellä valitsin tekstin?


Olen nyt tykästynyt omaan äidinkieleeni niin, että valitsin suomenkielisen tekstin.
Tekstit kiinni decoupage lakalla ja vielä mattalakka pinta kilikalipurkista.

Takapihan puutarha tosin on silkkaa huijausta, koska piha on kärpäsen kakan kokoinen eikä se mikään puutarha ole.
Hitsin hieno kyltti meillä nyt kuitenkin on :)


Kiinnitin tämän meidän takapihan aitaan.
Siinä se nyt saa keikkua ainakin tämän kesän.

Ihanaa torstaita murut <3


34 kommenttia:

  1. Hyvä, että otit vastaan. Ideasta tuli hyvä ja toimiva.
    Ai kauheeta kärpäsen kakan kokoinen puutarha! Mulla varmaan sitten on.... no jaa en keksi mitään hyvää kuvaavaa sanaa! Mutta liian suuri, kun hukun hommiin. Tosin kiva että hommaa riittää meidän mäellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä todella iso piha ja hommaa varmasti enemmän kuin tarpeeksi.

      Poista
  2. No onpas hitsin hieno kyltti tosiaan :) Kivasti olet taas nähnyt tarjoiluvatien uuden elämän silmissäsi.

    Ihanaa aurinkoista torstaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä nyt hetken piti pyöritellä, että ajatuksen kyltistä sain :)
      Ihanaa torstaita sinulle Tuija ❤️

      Poista
  3. wooow Outi, hieno uusi elämä tarjottimille! Mitens sinä tuon sabluunan teet, onko sulla jotkut välineet siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tekstit on ihan tulostettu paperille ja sitten leikattu siististi irti ja kiinnitetty decoupage lakalla.
      Ihanaa torstai-iltaa Sari <3

      Poista
  4. Ihana! Katsoin kans, et kaikki tarjottavat taitaa pyöriä noissa vaan tuohon keskelle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niin pyöri ja sitten vielä pyödän tason puoleinen pohjakin oli vino, joten kaikki pyöri ympyrää, jopa astia itse :)
      Ihanaa torstai-iltaa Jonna <3

      Poista
  5. Ihana idea! Sä se olet niin kekseliäs uusien ideoiden suhteen! <3

    VastaaPoista
  6. Hauska idea! voisin hyvin nähdä tuohon viereen jonkin valkoisen patsaan ja väririkkaan puutarhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsas itseasiassa varmaan just just mahtuisi meidän pihalle. Siis meidän piha on oikeasti tosi pieni :)

      Poista
  7. Sulla on kyllä aina mahtavia ideoita Outi,niinkuin nyt tämä.,tosi hienot tuli noista. OIkein hyvää torstai-iltaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi paljon Jael <3 Ihanaa torstai-iltaa myös sinulle <3

      Poista
  8. Kivat kyltit - oli puutarha sitten minkä kokoinen tahansa!

    VastaaPoista
  9. Uuh miten hienot...näen noissa täydelliset ruokakuvausastiat : )

    VastaaPoista
  10. Hieno! Ja parempi se tuolleen on, kuin käyttämättömänä pölynkerääjänä siellä jossain kaapin perällä.

    VastaaPoista
  11. Pienikin piha voi olla suuri puutarha, jos niin haluaa. <3

    VastaaPoista
  12. Puutarha se on pienempikin puutarha :). Meillä ei ole puutarhaa ollenkaan, vaan pelkkä piha mallia "perus" (en muista, mistä lehdestä sen luin, ja mikä se puutarhan ja pihan ero tarkkaan ottaen sen opuksen mukaan oli, mutta sen perusteella ton luokituksen tein).

    Onneksi kylteistä tuli noin kivat, koska ennen niitten näkemistä ehdin surra, ettet säästänyt niitä ihan tarjoiluastioina. Näin silmissäni isommassa salaattia ja pienemmässä lehtikaalisipsejä. Mutta en enää sure... :)

    Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että puutarha on suuri piha, jossa on oaljon kukkia. Hyvä, ettei tullut harmi, mä siis onnistuin tuunauksessa. Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  13. Aattele tarjoiluastiat sai Outi sun käsissä ihan uuden ja arvostetun elämän. Olet huikea <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  14. Hauska idea ja olet kyllä sellainen velho muuttamaan vanhaa uudeksi :)
    Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista