perjantai 23. helmikuuta 2018

Meikkipussi kierrätysnahasta





Laskin juuri, että minulla on 3 erikokoista meikkipussia ja niistä kaksi joutaisi sisältöineen roskikseen.
Miksiköhän säästelen jo paremmat päivät nähneitä meikkejä ja rikkinäisiä puuterin jämiä?
Kertokaas se, koska en itsekään tiedä :)
No heitin nyt yhden pussukan jo pois ja jotenkin piti kompensoida tätä poistoa, niin päätin ommella yhden uuden meikkipussin.


Ompeluun käytin taas kerran kierrätysnahkaa.
Ostin nahkapalan Kierrätyskeskuksesta ja se maksoi 90 senttiä.
Vetoketjukin on kierräristä ja sillä oli hintaa hurjat 50 senttiä.
Pussukka näyttää tältä toiselta puolelta ja 


Toiselta puolelta tällaiselta.
Luulen, että tämä pala nahkaa on jostain vanhasta nahkatakista.
Nahkatakista meikkipussiksi.

Tämä bloggaaja pitää taas blogilomaa viikonlopun verran.
Viikonloppua vietämme Karkkilassa. ja tiedossa on ainakin suklaa-kinuskikakkua <3
(poika kuumeessa, joten viikonloppumenot peruttu) 

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille!


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kun ei tiedä mistä kirjoittaa



Hetken aikaa ruutu näyttää aivan liian valkoiselta.
Mistä minä nyt teille kirjoittaisin?
Tiedän, että moni haluaisi nähdä jonkin tuunausjutun, mutta kun niitäkään ei ole varastossa.


Haastepostaus on aina yksi vaihtoehto, mutta olen tainnut jo tehdä jossain vaiheessa kaikki mahdolliset haasteet.
Hei laitanpa näitä lego kuvia tänne, ehkäpä kukaan ei huomaa, että minulla ei ole mitään viisasta sanottavaa.


Näitä Lego teoksia on Isossa Omenassa 25.2. asti, että jos joku jo siellä mietti, että missä se näitäkin on nähnyt ja kuvaillut.


Kattokaa Star Wars sotilas!
Pitäiskö tähän laittaa se video kun laulan aamulla töissä ennen kuin lapset tulee hoitoon?
En kehtaa, laulan siinä yhdessä kohdassa väärin, tosi noloa!
No laitan sen nyt kuitenkin, koska elämäkään ei ole täydellistä, saati sitten tämä postaus!


Kompakysymys!
Huomasitko mitään outoa kuvissa?

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille <3


maanantai 19. helmikuuta 2018

Maijal oli karitsa




Nyt ei ollutkaan Maijalla karitsaa vaan Outilla.
Tämä lammas tuskin jää minulle, epäilen sen päätyvän siskontytölle.
Helppo lammas syntyi kierrätyskankailla, kuinkas muutenkaan :)


Tällaisesta kankaasta vaan pitää tehdä lammas.
Tilkku oli pieni, joten eipä siitä muuta olisi oikein saanutkaan tehtyä.
Tilkku oli yksi euron kangaspussin tilkuista, joten lampaalle hintaa tuli noin 15 senttiä.


Mustasta nahkasuikaleesta leikkasin lampaalle korvat.
Olen tehnyt tästä mustasta kierrätysnahasta taas jotain kivaa, mutta esittelen sen toisella kertaa teille.


Täytin lampaan vanulla, jonka olen ottanut talteen vanhasta koristetyynystä.
Hännäksi ompelin pienen suikaleen tätä pehmoista kangasta.


Silmät ja nenä on piirretty tekstiilitussilla.
Aika symppiksen näköinen Outin karitsa tästä tuli.
Sopii kivasti pienenkin leikkeihin.

Mukavaa viikkoa teille kaikille <3


lauantai 17. helmikuuta 2018

Hiusasiaa ja arvonnan voittaja




Luulitteko, että heti kerron arvonnan voittajan?
E-hei :), ensin pikkuisen hoidetaan hiuksia, jotka ikävästi välillä litistyy pipon alla.


Tässä kuussa lanseerataan luonnon proteiineja sisältäviä hiustenhoitotuotteita Himalayalta.
Minulla on ohuet hiukset, jotka katkeilevat helposti, joten nämä shampoot ja hoitoaineet tulevat todella tarpeeseen.
Hiukset koostuvat 90% proteiineista, joten jos hiuksia saadaan vahvistettua shampoon ja hoitoaineen avulla, niin minä sanon, että kyllä kiitos!
Tuotesarjalta minulla on ennen ollut käytössä käsirasva, josta kovasti tykkäsin.
Luotan siis siihen, että useamman viikon käytöllä saan apua myös hiuksilleni.
Himalayan hiustenhoitotuotteiden kappalehinta on 4€.


Kun hiukset on kunnossa, ei pipokaan niitä niin helposti litistä.
Nyt siis siihen pipon arvontaan.
Suoritin arvonnan Random.org arpakoneella ja voittaja on...

Mukana ollan <3 Ihanaa viikonloppua Outi <3
Oikein paljon onnea Tarulle, otan sinuun yhteyttä vielä tämän päivän aikana.
Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

* Himalayat pr-tuotteina saatuja

torstai 15. helmikuuta 2018

Shoppailu asu




Sunnuntaina kävimme shoppailemassa tyttären tulevaan kotiin sisustusjuttuja ja imurin.
Rakastan ostosreissuja oman äidin kanssa ja nyt vielä saatiin tytärkin mukaan.
Kauppareissuille on myös kiva pukeutua vähän paremmin, koska viikolla pukeutumiseni on varsin rentoa.


Päälle valikoitu mukava, mutta vähän parempi vaatekerta.
Takin olen ostanut viime vuoden lopulla Punaisen ristin Kontti kirpparilta parilla kympillä.
Näitä housuja ei voi myös liikaa kehua!
Löytö jo monen vuoden takaa Lindexiltä.
Löysin housut alerekistä ja niillä oli hintaa 7€.
Etuosa on tekonahkaa ja takaosa paksua joustavaa kangasta.
Jalassa on myös Vagabondin nilkkurit, jotka tätini löysi minulle kierrätyshyllyltä.
Kengät olivat uuden veroisessa kunnossa.
Aivan mahtava löytö siis.
Takin alla minulla on H&M:n musta paita, jossa yläosa on pitsiä, hintaa paidalla oli myös 7€.

Ostosreissuilla ei tarvita niin isoa laukkua, joten pieni luonnonvalkoinen Michael Kors:n laukku riittää.
Laukusta sen verran, että sain sen itselleni oman alueen kirpparilta.
Ostin eräältä naiselta muita juttuja ja yhtäkkiä hän hihkaisi, että olet sä se Outi`s life blogin Outi?
Minä siihen, että juu olen.
Odota siinä, mulla on sulle yks laukkujuttu.
Sitten hän tulee tämän laukun kanssa ja selittää, miten olkahihna on irronnut, eikä hän osaa sitä korjata.
Minä siihen sitten, että kyllä minä sen sinulle voin korjata.
Ei kun korjaa itsellesi, tiedän, että osaat laukkua arvostaa.
Aikamoisen ihana lahja sanoisin.


Tällainen asu tällä kertaa.
Hinta ei päätä huimaa, mutta minusta sopii kivasti shoppailureissulle.

Mitäs tykkäätte?
Saa sanoa rehellisen mielipiteen, yritän olla loukkaantumatta :D

Päivän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille blogiystävilleni <3


tiistai 13. helmikuuta 2018

Minä valitsin sinut ja sinut minä sain



Meillähän on ollut tässä siirappia jo parina kuukautena, joten miksi lopettaa nyt kun alkuun on päästy.
Tänään on meidän hääpäivä.
Olemme olleet 22 vuotta naimisissa.

Muistan meidän hääpäivän oikein hyvin.
Menimme naimisiin maistraatissa ja minua jännitti ihan kamalasti.
Kaikki oli ohi muutamassa minuutissa.
Istuimme maistraatin penkillä ja luimme yhdessä meidän vihkitodistusta.
Siinä se nyt oli, mustaa valkoisella.
Minä olen hänen vaimonsa ja hän minun aviomieheni.
Olin niin onnellinen.


Minä olen oikea Siiri Siirappi ja mies on sellainen arjen teoilla rakkautensa näyttävä ukkeli.
Kysyin, että ärsyttääkö häntä kun laitan esim. kesken työpäivän rakkausviestiä hänelle?
Ei kuulemma yhtään, hänestä on mukavaa kun olen ajatellut häntä työvilskeeni keskellä.
Välillä mies tulee kotiin töistä, pussaa minua otsalle ja laittaa eteeni lemppari suklaata.
Hänellä voi myös olla arkivapaata ja silloin hän siivoaa kotona ja minua odottaa valmiiksi tehty ruoka.
Minun yllätykset osuvat usein viikonloppuihin. 
Herään aikaisemmin ja leivon miehen lemppari muffinseja ja keitän erikoiskahvit.
Olen myös sellaisten pikkulahjojen ostelija, näitä lahjoja sitten annan läpi vuoden.


Kysyin mieheltä, että mitkä kolme asiaa tulee mieleen minusta, miksi hän minua rakastaa?
"Oot itsenäinen suominainen"
" Oot ihan crazy hullu" (tähän päälle kakkaista naurua)
" Sun kanssa on hyvä olla"

"Entäs sitten mä?" kysyi mies.

"Saat mut tuntemaan oloni turvalliseksi"
"Pidät mua kauniina"
"Koko päivän flirttailu onnistuu vaan sun kanssa"

Tällaisia ovat Herra ja Rouva Krimou, sopivasti hulluja, flirttailevia ja heillä on hitsin kivaa yhdessä!

Ihanaa hääpäivää rakas Rachid <3
 عيد ميلاد سعيد العزيز




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tyttärelle taulu



Maaliskuun ensimmäisenä päivänä ollaan taas uuden asian edessä.
Esikoinen muuttaa omaan kotiin.
Minusta on hienoa, että hän on nyt valmis itsenäistymään, vaikka tiedänkin, että tulen itkemään silmät päästä tämän asian vuoksi.
Onneksi hän ei muuta pitkälle, meiltä pääsee kymmenessä minuutissa bussilla hänen luokseen.

Vähän myös mietityttää jäädä noiden miesten keskelle tänne!
Onko kodissa sitten liiaksi testosteronia?
No, enköhän minä pärjää :)

Tyttärellä on hyvin selkeä visio siitä, millaiselta hänen kodissaan tulee näyttämään.
Sisustuksessa tulee olemaan harmaata, valkoista, mustaa ja hiekan sävyjä.
Siitä sitten sainkin idean tehdä hänelle taulun.


Kierrätyskeskuksesta löytyi pussillinen puukirjaimia.
Tietenkään siinä ei ollut kaikkia aakkosia, mutta ei se mitään.
Pussillinen maksoi 0,50€.


Spraymaalasin kirjaimia mustalla ja kultaisella spraymaalilla.
Olipahan homma suojata kaikki paikat. 
Eilinen sää lumisateineen aiheutti sen, että en päässyt ulos maalailemaan.


Liimasin maalatut kirjaimet askarteluliimalla maalauspohjaan kiinni.
Vähän piti miettiä, että miten saisin kirjaimet kivasti asettumaan.
Mielestäni taulusta tuli tosi kiva ja persoonallinen.
Väritkin tulevat sopimaan kivasti tyttären uuteen kotiin.

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille, tämä mamma lähtee nyt leipomaan pullaa!


perjantai 9. helmikuuta 2018

5v ARVONTA



Vihdoinkin se on täällä, nimittäin blogini 5 vuotis arvonta.
Hetken kesti, kun mietin, että mitä teille haluaisin arpoa.
Koska kyse on minusta, niin arvonnassa on taas jotain itsetehtyä.


Ompelukone surruttamaan ja arvonnan palkintoa ompelemaan.
Trikookankaasta tehty pipo.


Olen tästä kankaasta tehnyt itselleni pipon ja pannan.
Nyt on enää muutama suikale kangasta jäljellä.
Minä olen pitänyt noita kukkia neilikkoina.


Halusin tehdä pipoon jotain persoonallista, joten tein siihen tällaisen tupsun koristeeksi.


No niin ja nyt siihen arvontaan.
Lupaan laittaa pakettiin mukaan jotain sellaista, jolla saa suun makeaksi.

Reiluuden ja minun laiskuuden nimissä, 1 arpa jokaiselle.
Jätä kommenttiin sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa ja voit vaikka kertoa, että kuinka kauan olet blogiani seurannut tai mikä on sinun makea herkkusi?

Arvonta alkaa N-Y-T-nyt ja loppuu 16.2.2018 klo:23.59.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille ja onnea arvontaan <3


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Tyynynpäällinen kierrättäen



Olen varmaan kyllästymiseen asti höpissyt, miten tykkään käydä Kierrätyskeskuksessa.
Minulla on nyt ollut hyvät oltavat, kun olen sinne päässyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna.
Nyt viime visiitillä kaivelin kangaslaaria, josta sai kerätä kankaanpaloja pussillisen eurolla.
Minä keräsin pussukkaan kuusi kangaspalaa.
Todella halpaa siis!


Yksi kangaspaloista oli tällainen valmiiksi kirjailtu.
Kauniit sävyt, eikä kuitenkaan liikaa tuota kirjailua.
Päätin käyttää tätä kangaspalaa koristetyynyn tekemiseen.


Koska tuo kangas oli niin suuri syistä, päätin ommella sen taakse myös tällaisen paksumman tukikankaan.
Samalla kankaalla tein tyynyyn taustan.


Halusin tyynynpäällisestä pestävän, joten ompelin siihen vielä vetoketjun.
Vetoketjun olen saanut ystäväni äidiltä, enkä siitäkään ole mitään maksanut.


Tyynyn päällinen on valmis.
Ai että tykkään tuosta kirjailusta.
Halusin tyynyn esille meidän keittiön puusohvalle.


Sehän sopii sävyineen kivasti tuonne joukkoon.
Olenkin tehnyt kaikki muut, paitsi nuo Garlic tyynyt, itse.

Aika kiva päällinen tuli alle 0,50€ hintaan vai mitä?

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille <3


maanantai 5. helmikuuta 2018

Rentoilua



Aina se vaan tulee tarpeeseen, nimittäin viikonloppu.
Minulla oli perjantaina tasauspäivä ja pääsin aloittamaan viikonloppuni jo kahdentoista aikaan.
Olin suoraan sanottuna todella ärsyyntynyt.
Olimme koko perhe varautuneet bussilakkoihin.
Ilmoitettiin pojan kouluun, että ei ole perjantaina tulossa, koska bussit eivät kulje.
Mies tekee keikkatyötä, eikä ottanut vuoroa, koska bussit ja metro eivät kulje.
Tytär hankki kuskin viemään hänet koululle kokeeseen, koska bussit ei kulje.
Aamulla rämmin pohkeita myöten lumessa töihin.
Jos en pääse aikaiseen aamuvuoroon pyörällä, otan välillä (säästä riippuen) bussin.
Pikkuisen ketutti, kun bussi ajoikin selän takaa ohi.
Koko päivän ajan tuo lähilinja toimi ihan normaalisti.
Busseissa ei vaan näyttänyt olevan yhtään matkustajaa, murr!

Kotiin päästyäni, ajattelin piristää oloani raikkaalla smoothiella, jota tein kerralla litran verran.


Päärynää, banaania, mustikoita ja rasvatonta maitoa = herkullista!


Istuimme miehen kanssa samalla sohvalla ja ajattelin ilahduttaa häntä rakkausviestillä.
Rakkautta oli ilmassa perjantainakin <3
Onneksi ilmassa ei ollut yksisarvisen pieruja, vaikka ne varmasti tuoksuisivatkin sateenkaarelta :D


Harvoin arkena tulee laittauduttua, joten laittauduin sitten lauantaina oikein kunnolla.
Päällä oli Polan mekko ja huulissa Lumenen tummanpunainen huulipuna.


Lauantai-illassa parasta on Tanhupallo!
Hänestä tulee useampikin hoitolapsi mieleen :D
Aluksi ajattelin, että eihän tuossa Putouksessa ole ketään muuta hauskaa kuin Tanhupallo, mutta nyt muutaman jakson jälkeen olen tykästynyt myös Ansa Kynttilään.

Sunnuntaina nukuin kymmeneen asti ja join aamukahvitkin vasta yhdeltä.
Ihania nämä kiireettömät aamut.
Vietin "no makeup" päivää ja kuljin kulahtaneessa mekossa ja villasukissa koko päivän.
Hauskinta oli se, että kun kaivauduin miehen kainaloon, hän sanoi minulle, että "ootpa ihana".
Kiva, että räjähtäneen näköisenäkin kelpaan hänelle <3

Nyt olen yhden osan arvontapalkintoakin saanut tehtyä, jee.
Piakkoin siis lupaamani arvontakin toteutetaan.
Voit jo valmiiksi käydä, tuolla sivun oikeassa laidassa, lisäämässä itsesi lukijakseni.

Mukavaa viikkoa teille kaikille <3


lauantai 3. helmikuuta 2018

Kirppislöytö ja juhlintaa



Näin siinä kuulkaa kävi, että eilen blogini täytti 5 vuotta.
Hurjan nopeasti aika on mennyt ja samalla on ollut tosi hauskaa.
Suurin kiitos kuuluu teille lukijoille.
Ilman teitä en varmasti olisi jaksanut kirjoitella näin pitkään, joten iso kiitos teille kaikille <3

Mitä bloggaaminen on tuonut tullessaan?

Ihania ystäviä ainakin.
Osaan olen tutustunut ihan livenä ja osaa pidän ystävinäni, vaikka emme vielä ole tavanneetkaan kasvotusten.
Kuulun myös ihan mahtavaan blogiportaaliin.
40+ blogit, jihaa!!
Sieltä löydät tosi kivoja blogeja luettaviksi, kaikissa kategorioissa.
Olen päässyt myös tekemään kivoja yhteistyöpostauksia.
Tuntuu hienolta, että joku pitää tavastani kirjoittaa ja haluaa juuri minut kertomaan tuotteista.
Mielelläni kerron juuri niistä jutuista, joihin itsekin uskon tai joista pidän.
Monesta jutusta on tullut kieltäydyttyä, koska ne eivät ole tuntuneet omilta.


Mitä bloggaaminen vaatii minulta?

Aikaa! Sitä kuluu bloggaamiseen, kuvien ottamiseen ja muokkaamiseen, aiheiden miettimiseen ja myös toisten blogien lukemiseen.
Olen sitä mieltä, että bloggaaminen on vuorovaikutusta sekä teidän lukijoiden, että myös toisten bloggaajien kanssa.
Jätän aina blogeihin kommentin, kun olen tekstin lukenut, näin bloggaaja tietää, että olen käynyt hänen juttunsa lukemassa.
Ruoka-annokset pääsee aina syömään sopivan lämpiminä, koska kuumuus on jo kateissa kun kuvaaminen on ohi :)
Kuvattua tulee joka paikassa, joten bloggaaminen on läsnä lähes aina.
En ole pitkien tekstien kirjoittaja, mutta yritän silti panostaa tekstiin.
Kirjoitusvirheitä ei toivottavasti ole ihan tuhottomasti :)

Tällaisia mietteitä bloggaamisesta.
Tätä syntymäpäivää pitää tietenkin juhlia myös teidän kanssanne.
Jahka keksin jotain kivaa arvottavaksi, lupaan ja vannon, että järjestän synttäriarvonnan heti täällä!

Sitten siihen kirppislöytöön.
Viime viikonloppuna käytiin siskoni kanssa ensin Kierrätyskeskuksessa ja sen jälkeen vielä sellaisella kirpparilla, jossa emme ennen olleet käyneet.
Matinkylässä sijaitsee kirppis nimeltään Ankkurinappi.
Nimestä tuli muuten heti mieleen J.Karjalainen :D
Peruskirppis, jossa oli paljon tavaraa myynnissä.
Itse en etsinyt varsinaisesti mitään, joten olin entistä onnellisempi tästä löydöstäni.


Ei nyt ole mikään paras kuva ja peiton helmakin on jäänyt kaksin kerroin, mutta tällaisen ihanuuden löysin.
Täysin ehjä ja vain pesua vaille valmis oli sohvalle.
Ettekä arvaa paljon maksoin tästä 200x200 peitosta?
Katselin noita hintoja netistä ja moni pyytää sellaista 100 euroa virkatuista peitoista.
Minäpä ostin omani 4,90€ hintaan.
Eipä tosiaan tarvinnut miettiä, että otanko vai jätänkö!

Juuri tuolla mainitsin, että en kirjoita pitkiä tekstejä ja nyt tästä tuli ainakin kilometrin mittainen.

Olisi kiva kuulla, että miksi juuri sinä käyt lukemassa postauksiani?

Ihanaa viikonloppua kaikille <3



torstai 1. helmikuuta 2018

Virkattu pipo



En ole aiemmin virkannut pipoa ja sitäkin piti testata.
Siskoni pojalle ajattelin pipon tekaista, koska hänelle tämä olisi helpoin toteuttaa.
Pienin pää, vähemmän hommaa = laiska täti :)

Halusin tehdä piposta lämpimän, joten virkkasin tuplalangalla.
Väreinä vaaleansininen ja tummanharmaa.
Siskoni kertoi, että pikkuisen pään ympärys on 48cm, joten tein ketjusilmukoita saman verran.
Tein silmukoista ympyrän ja aloin vain virkata lisää kerroksia.
Kun olin virkannut mielestäni tarpeeksi kerroksia, aloin vähitellen kaventaa pipoa.


Lopuksi käänsin koko pipon väärinpäin, koska tykkäsin tämän puolen kuvioinneista enemmän.
Virkkasin vielä korvien peitoksi läpät.
Päättelin kaikki langat ja päätin helpottaa noiden läppien kiinnitystä.


Ompelin läpät kiinni ompelukoneella.
Lanka katosi täysin tuonne kuvioihin.


Lopuksi pujotin kolminkertaisen langan läpän läpi, tein siitä letin ja solmin letin päähän solmun.
Näin sain pipon kiinni laittamiseen nauhat.


Tällainen siitä nyt tuli.
Siskoni lähetti kuvan pikkuisesta tädin tekemä pipo päässä.
Hyvin sopi ja olin kyllä onnellinen, että tässä hommassa onnistuin.

Ihanaa torstaita teille kaikille <3