torstai 8. maaliskuuta 2018

Millainen bloggaaja olen?


Minä myös kun muutkin. 
Niin moneen tällaiseen postaukseen olen viime aikoina törmännyt, että päätin ottaa Marjon matkassa blogista vihdoinkin nämä kysymykset itsellenikin mukaan.
Tästä lähtee, katsotaan onko vielä jotain mitä ette minusta tienneet!

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Aloitin bloggaamisen siskoni ja ystävieni hyväntahtoisen painostuksen tuloksena. 
Olimme juuri menettäneet isämme ja minulla oli lähes maaninen tarve tuunata, tehdä käsitöitä ja askarrella kaikkea, joten miksipä en laittaisi näitä tekeleitäni kaikkien nähtäväksi.
Tässä sitä siis ollaan.

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
Helmikuussa tuli täyteen 5 vuotta. 
Aika mahtavaa ajatella, miten kauan olen saanut kirjoittaa tätä minulle niin tärkeää blogia.

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe yms.
Eipä tässä blogissani ole mitään yhtä ja tärkeintä aihetta, vaan tämä on tällainen Outin elämän sillisalaatti. 
Ainoa sillisalaatti elämässäni, koska minähän olen kala-allergikko :)
Jos nyt joku pitäisi valita yli muiden, niin kaipa se olisi tuunaukset.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?
3-4 kertaa viikossa. 
Nyt olen oppinut sen (vihdoinkin), että kun lähden esim. Karkkilaan, ei blogi päivity, enkä lue muidenkaan blogeja. 
Aiemmin tunsin niin huonoa omaatuntoa pienistäkin somelomista.
Te ihanat olette saaneet minut tajuamaan, että ette te minnekään täältä katoa, vaikka minä vähäksi aikaa antaisinkin elämän viedä.

5. Kummat ensin kuvat vai teksti?
Minulla se on kuvat.
Tämä postaus on pitkästä aikaa sellainen, mihin kirjoitin tekstit ennen kuvia. 



6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?
Ihan kaikesta elämässäni.
Tuunaukset tulevat minulle niin, että näen esim. nahkanpalan jo valmiina meikkipussina.
Karkkilan Mia sanoikin minulle kerran, että olet ihan uskomaton, ei kukaan näe tavaroita tuolla tavalla.
Otin tuon kohteliaisuutena :)

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä tai illalla?
Ehdottomasti illalla.
Päivällä ehdin vain häthätää käydä joissakin blogeissa kommentoimassa, mutta omat tekstit syntyvät iltaisin ja sitten julkaisen tekstin aamulla.

8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen kuten otat kuvia, luonnostelet uusia 
postauksia, vastaat kommenteihin tai tms.?
Kyllä se taitaa olla jokapäiväinen juttu.
En nyt ihan joka hetki, kun pitää töissäkin käydä, mutta aika paljon menee kyllä blogiin aikaa. 
Mitäpä sitä ei tekisi rakkaan harrastuksen vuoksi.

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?
Luen blogeja laidasta laitaan, eniten varmasti lifestyle blogeja.
Rakastan puutarhablogeja, koska tykkään kukista. 
En vain osaa mitään kovin rakentavaa niihin kommentoida :)
Sama juttu ruokablogien kanssa, ruoka ja minä tykätään toisistamme.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat 
sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
Minä pidän blogeista, joissa on kotoinen tunnelma, sellainen, joissa tuntuu, että tunnen kirjoittajan.
Pidän myös oikeinkirjoitusta tärkeänä, mutta en missään nimessä ole mikään pilkunviilaaja. (Taru S. ei nyt sitten sano tähän mitään)


11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
Lukijat ehdottomasti, ilman teitä olisi aika tylsää kirjoitella mitään.
Toiset bloggaajat, koska heiltä saa tarvittaessa aina apua ja sitä ymmärrystäkin.
Itse blogini, se on niin minun näköinen, että jos täällä hetken viivyt, voit sanoa jo osittain minut tuntevasi.

12. Entä kolme huonointa asiaa?
Tämä vie paljon aikaa: Tekstit, kuvat, kuvien käsittely, oikeinlukeminen useampaan kertaan...
Olet altis jopa kiusaamiselle: Ikävät kommentit eivät jää pyörimään mieleeni, mutta kyllä niistä aina pieni arpi jää.
En keksi kolmatta huonoa asiaa: Jos olisi paljon huonoa, niin tuskin olisin tätä näin montaa vuotta tehnyt.

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa, 
eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?
Ehdottomasti vastaan saamiini kommentteihin.
Vastavuoroisuus on tärkeää blogia kirjoittavalle ja uskon, että myös teille lukijoille.
Olisi aika tylsää kirjoitella kommentteja, jos bloggaaja ei niihin koskaan vastaisi.

14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagram ja Facebook?
Kyllähän minut löytää myös Instagramista ja Facebookista.
Olen myös muutaman videon verran kuvaillut Youtubeen höpötyksiäni.

15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?
Kirjoitan yleensä yhden postauksen kerrallaan ja julkaisen sen seuraavana aamuna. 



16. Bloggaatko avoimesti, eli tietääkö tuttavapiiri blogistasi, vai pyritkö pitämään blogin mahdollisimman omana tietonasi?
Minähän olen kuin avoin kirja, joten kaikki taitaa jo tietää blogistani.
Minulla ei ole syytä, miksi salailla tätä niin rakasta harrastusta.

17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko tuotteita testattavaksi blogisi kautta?
Teen tätä harrastuksena, joten rahallisesti en tästä hyödy.
Joskus saan pr-tuotteita blogiini testiin ja näistä olen ihan hurjan kiitollinen.

18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?
Ajattelin heti alussa, että aion kirjoitella kaikesta mahdollisesta elämässäni, joten Outi´s life tuntui siksi heti niin omalta.
Englanniksi se vaan tuli jostain kumman syystä valittua, vaikka Outin elämää, olisi ollut ihan hyvä valinta myös.

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin miten?
Kuvia haluan aina kehittää, mutta muuten olen aika tyytyväinen blogiini.
Parannusehdotuksia otetaan vastaan!

20. Kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle?
Ole oma itsesi, koska jos esität jotain muuta mitä oikeasti olet, ei blogistasi tule aitoa.
Kirjoita asioista, joista olet kiinnostunut. 
Muista vastata lukijoiden kommentteihin, koska vastavuoroisuus on todella tärkeää.

Opitteko mitään uutta minusta?

Mukavaa torstaita ja ihanaa naistenpäivää kaikille ❤️








36 kommenttia:

  1. Olipa ihana lukea sunkin vastaukset 😊 Tiesin, mikä sai sut aloittamaan blogisi ❤ mutta opin myös uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että vielä näinkin pitkän ajan jälkeen, minusta löytyy jotain uutta :)
      Ihanaa naistenpäivää ihana Salka <3

      Poista
  2. Ihanaa naistenpäivää sinullekin! Kyllä sinun blogistasi välittyy, että olet aito ja rakastava ihminen. Mitä tahansa teetkin, teet sen täysillä. Niinhän sen pitää ollakin! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Raija, kiitos taas kerran aivan ihanasta kommentistasi.
      Haleja ja aivan ihanaa naistenpäivää sinullekin <3

      Poista
  3. Aitous ja avoimuus saavat minut palaamaan blogiisi postauksesta toiseen. ❤️ Tämä postaus vain vahvisti asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Piiuli. Minusta onkin ihanaa, että blogi on täysillä kirjoittajansa näköinen.
      Mukavaa iltaa sinulle <3

      Poista
  4. Hyvää naistenpäivää ja kiitos mielenkiintoisesta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta, että jaksat lukea ja kommentoida blogiani. Ihanaa naistenpäivää sinulle <3

      Poista
  5. Kiva, et säkin teit tän, oli hauska kuulla, että sullakin on kuvat eka, mulla kans. Rakennan niiden ympärille.

    Ihanaa päivää Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvasamiksia :)
      Ihanaa naistenpäivää sinulle Jonna <3

      Poista
  6. Ihana ja kyllä sieltä niin Outin tunnisti ja hyvä, että osaat ottaa myös somelomia. Annan sulle nyt kuule tittelin, olet blogimaailman sydämellisin ja vastavuoroisin bloggaaja tai jopa pyyteettömin. Muiskuja Outi, oot huippu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kyllä sait mut ihan liikuttumaan. Kiitos ihanasta kunniamaininnasta, otan sen kunnialla vastaan (punastus).
      Puspus Tiiuli, oot ihqu <3

      Poista
  7. Tää oli niin kiva bloggaus aihe jotta ehkä itsekin vielä nappaan tämän.

    Just sun näköiset vastaukset olivat, tunnistin hyvin, vaikemme olekaan koskaan vielä tavanneet.

    Mä komppaan Tiia, olen oikeasti sydämellisin ja vastavuoroisin bloggaaja. Ihana sinä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Taru <3 Minusta on aina tuntunut siltä, että meillä kyllä synkkaisi hyvin ihan livenäkin :)
      Kivaa naistenpäivää sulle <3

      Poista
  8. Hyvää naistenpäivää Outi ♥
    Ihanaa kun tartuit tähän ja taas sain uutta tietoa sinusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo <3
      Tämä postaus oli kiva, että kiitos vaan itsellesi kun teit sen myös :)

      Poista
  9. Tämä on kiva haaste, oppii taas vähän uuttablogikavereistaan. Olen itsekin jo aloittanut sen kirjoittamisen. Tapani mukaan sekin hautuu luonnoksissa vielä kuvia vailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kato Tuuli, hitaasti hyvää tulee. Kiva sitten päästä lukemaan sinunkin postauksesi <3

      Poista
  10. Kiva postaus, Outi. Juuripa niin - aito pitää olla. Ja sinä olet! Siksi tykkään lukea blogiasi. Mukavaa naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu myös sinun kanssa. Kun tavattiin, niin oltiin kyllä kummatkin sellasia kuin blogimme :)

      Poista
  11. Olipas ihana lukea ja syykin bloggaukseen selvisi. Tuo käsillä tekemisen taito on sinulla niin mahatava, että jos et postaisi juttujasi, niin ne menisi melkein hukkaan ;) Sinulta saa ihania inspiraatioita ja oivalluksia ja tekstisi on niin sydämenpohjasta kirjoitettua ja rehellistä <3

    Ihanaa tulevaa viikonloppua ja mahtavia tuunauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen kyllä ihan sanaton. Kiitos Satu aivan ihanasta kommentistasi. Posket punaisina olen näitä teidän kirjoituksia lukenut ja ajattelin, että kyllä minulla vaan on ihan parhaat lukijat ja blogikamut.
      Ihanaa naistenpäivän iltaa, tulevaa viikonloppua ja kukkasia sinulle <3

      Poista
  12. Sinä ihana Outi <3.

    Enkä voisi olla vähempää samaa mieltä kohdan kuusi kanssa. Sinulla on taito, jota ei monella ole. Vaali ja arvosta sitä.

    Ihanaa viikonloppua <3 <3!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Rouvaseni! Täytyy kyllä sanoa, että tuota taitoani olen oppinut arvostamaan tämän blogin myötä.
      Ihanaa viikonloppua Minna <3

      Poista
  13. Kiva juttu, opin uuttakin nimittäin youtube videoista en tiennyt.
    Blogiasi on kiva lukea, olet niin aito ja hirveän idearikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun luet blogiani ja jaksat myös kommentoida.
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  14. Voi että, olet kyllä ihana <3

    On ollut kiva tutustua sinuun tämän blogin kautta, toivottavasti törmätään livenäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan pian päästään tapaamaan livenäkin. Ihana olet kyllä itsekin <3

      Poista
  15. Olipas kiva postaus <3 Blogisi parissa todella viihtyy ja on kiva, kun se on juuri sinun oloinen :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kommenteista vaan vahvistui se tunne, että minun kuuluukin tehdä tätä blogia itsenäni, eikä esittää mitään muuta.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  16. Ihana sinä! <3
    Taidan itsekkin napata tämän omaan blogiini!
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa tämä ehdottomasti mukaan, kiva päästä lukemaan sinunkin vastaukset.
      Ihana olet sinäkin <3

      Poista
  17. IHANA OUTI <3 <3 <3
    Tätä oli tosi mukava lukea, tutustuin sinuun jälleen himpun verran enemmän. Jee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos ihanuus taas kerran sun kommentista ❤️

      Poista