perjantai 20. huhtikuuta 2018

Hyvää viikonloppua!




Blogitaukoa pukkaa nyt ainakin viikonlopun ajan.
Minä lähden huomenna valloittamaan balettimaailmaa Tallinnaan!
Kun yhdistät minut ja baletin, tulee eittämättä mieleen Kiti Kokkosen Tanhupallo.
Olen siis lähdössä 40+ blogisiskojen kanssa Tallinnan reissulle ja pääsemme katsomaan balettia.
En ole muuten koskaan ollut yötä Tallinnassa, enkä myöskään ole koskaan käynyt baletissa.
Paljon siis uutta ja ihanaa on viikonloppuna tapahtumassa.
Instagramiin tulen laittelemaan kuvia ja omaa tarinaa, joten nyt kannattaa sinnekin tulla seuraajaksi.
Minut löytää nimellä outislifeblog.


Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Toivottavasti ilmat hellii meitä kaikkia <3


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Valokuvatelineet




Siivosin toissapäivänä oman "romukaappini" keittiössä.
Siellä on meidän hajuvedet, minun askartelutavaroita ja no kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta.
Oli sinne sitä tarpeetonta kertynyt kahden jätesäkillisen verran, huh huijaa!

Nyt kaappi on siisti ja samalla löysin ihania vanhoja valokuvia.
Halusin pari kuvaa esille, mutta en kehyksiin.
Olin kerännyt muutamia kiviä ja simpukankuoria Marokosta ja päätin nyt käyttää näitä kiviä tässä askartelussa.
Siivotessa muuten löysin tämän rullan alumiinilankaakin ja siitä olikin hyötyä tässä hommassa.


Kiepautin lankaa pari kertaa kiven ympärille.
Kuvapidike syntyi kieputtamalla lankaa sormen ympärille muutaman kerran.


Pidike näyttää tältä kuvan takapuolelta.


Mitä pidempi tuo lanka on, sitä erilaisempia kuvioita sillä voi tehdä.
Minusta näistä tuli kivat!
Eivät vie paljon tilaa, kuvia voi vaihdella helposti ja näiden tekemisessä meni vain muutama minuutti.

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille <3


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevätmessut 2018





Olipa kertakaikkisen upeat messut!
Kiitos paljon messukeskukselle bloggaajapassista <3
En muista ennen olleeni näin intona kevätmessuista.
Luulenpa, että osasyynä on meitä piinannut loputtoman pitkä talvi.
Innoissani kiertelin messualuettä äitini ja isäpuoleni kanssa.
Näin myös ihanat blogisiskot:

Se mikä sekoitti minut ihanuudellaan tuolla messuilla oli Hullun Hatuntekijän teekutsut.
Nyt lähtee, oletteko valmiina?














Ja minähän kokeilin!


Aika ihania, vai mitä?

Mitäs muuta sitten näin messuilla:






Magnolia




Unelmien päiväunipaikka <3


Sekakimppuja 2 kimppua/10€.
Vaalea kimppu tuossa taempana kotiutui minulle messutuomisina.




 50 tulppaania/15€

 ¨
Turveharkoista tehty nojatuoli.



Home4you:n upeita vinyylimattoja.


Willab Gardenin kauniita kasvihuoneita.

Tältä näytti Kevätmessut 2018 Outin silmin.
Mitäs tykkäsitte?
Kävitkö sinä messuilla?

Ihanaa alkanutta viikkoa <3


lauantai 14. huhtikuuta 2018

Tänään messuillaan




Tänään tämä bloggaaja löytyy kevätmessuilta.
Nykäise hihasta jos näet minut.
Minut tunnistaa kovasta äänestä, isosta naurusta, pienestä äidistä (oma äiti mukana menossa) ja kukkaisesta asusta :)

Varoitan jo etukäteen, että maanantaina pääsette katselemaan sellaisen kasan kuvia, että oksat pois suutarin joulukuusesta.
Outo sanonta muuten tuo :D

Ihanaa viikonloppua ihanuudet!
Muistakaa nauttia auringonpaisteesta <3


torstai 12. huhtikuuta 2018

Kirjanmerkki lisäsilmillä




Minä tykkään selailla kodin sisustukseen ja tuunailuihin liittyviä kirjoja.
En vaan halua taittaa sivun reunaa merkiksi siitä, mihin milloinkin selailuni lopetan.
Ajattelinkin taiteilla yhden kirjanmerkin, joka sopii eri kokoisille kirjoille.
Tarvikkeina satiininauhaa, kuminauhaa ja ompeluun siimaa.

 Kirjan mukaan kannattaa mitata sekä kuminauha, että satiininauha.
Satiininauhan pitää olla pidempi kuin kuminauhan.
Ompelin siimalla sinne tänne ja solmuun :)
Lopulta kirjanmerkki näyttää vähän hiuspannalta.

  
Ja koska tykkään huumorista ja ikänäkö vaivaa oikein urakalla, ajattelin, että lisäsilmistä ei olisi haittaa kirjanmerkilläkään.


Sitten vaan pujotetaan kirjanmerkki sen aukeaman väliin, johon kulloinkin lukeminen jää.
Aika hauskasti nuo silmät jää tuohon kirjan kanteen, kun taas kuminauha on kirjan sisäpuolella.
Helppoa ja nopeaa hommaa.
Olisi aika hauska idea myös äitienpäivälahjaksi.
Tällaisen tekeminen onnistuu helposti 5-6 vuotiailtakin ja ihan kivasti onnistui myös tältä 43 vuotiaalta :D

Ihanaa torstaita teille kaikille <3


tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kotini parhaat kirppislöydöt osa 2




Kuten jo tiedättekin on kodissamme paljon "parhaita" kirppislöytöjä.
Ensimmäisessä osassa suurin osa kirppislöydöistä oli alakerrassa.
Tällä kertaa kurkataan vähän yläkertaankin.

Meidän makuuhuoneeseen sänky on ostettu Tori.fi kautta.
Lahden huonekalutehtaan kaunis metallirunkoinen sänky.
Tämä on yksi kalleimmista kirppisostoksistani.
Maksoin sängystä 90€ ja sain sen itselleni kotiinkuljetettuna.
Yöpöydän olen saanut ystävältäni Sirpalta ilman mitään korvausta.
Seinässä on Vallilan tapetti, jonka siskoni osti minulle lahjaksi.


Sängyn vastaisella seinällä on oman alueen fb kirpparilta saamani iso ikkunanpoka ja sitä koristaa blogiystävältäni Kikiltä saadut talovalot.


Lohjan suurkirpparilta löysin nämä ihanat kynttilänjalat muutamalla eurolla kappale.
Nämä ovat yksi kauneimmista kirpparilöydöistäni.


Eteisestä löytyy yksi vanhimmista löydöistäni, Tallinnan mustalta torilta ostamani helmitaulu.
Helmitaulussa roikkuu niin ikään kirpparilta löytämäni Pentikin kranssi.
Kuluneet suutarin kenkälestit, näihin on tehty varmasti hienoja miesten kenkiä.
Ostin nämä Forssan kirpparilta 8€:lla.
Siinäpä oli taas teille hetkeksi sulateltavaa.
Löytyykö näistä jotain, minkä huolisit omaankin kotiisi?

Ihanaa tiistaita teille kaikille <3